torstai 28. tammikuuta 2016

Erilaiset lapset

Olen aina ajatellut, etten halua vertailla siskoksia keskenään, sillä ovathan molemmat omia itsenäisiä yksilöitään. On kuitenkin ihan hauska esimerkiksi katsoa Venlan saatua uudet mitat, minkä kokoinen Lotta on ollut saman ikäisenä. Nyt kun Venla alkoi ryömiä, kaivoin myös Lotan vauvakirjan esille ja katsoin, kuinka Lotta on lähtenyt liikkeelle. Ehkä pääpointti ei olekaan siinä, ettei tyttöjä saisi lainkaan "verrata" keskenään vaan siinä, että antaa molempien silti kasvaa omaan tahtiinsa ja olla yksilöitä. En odotakaan, että Venla esimerkiksi lähtee kävelemään samaan aikaan kuin Lotta ja toisaalta vaikka Lotta onkin lähtenyt liikkeelle aiemmin, en pidä Venlaa yhtään sen "kehittymättömämpänä" tms. On vain kiva seurata, kuinka erilaisia meidän tytöt ovat. Ihan samalla tavalla on hauska katsoa, miten Joni ja minä ollaan lähdetty liikkeelle tai alettu puhumaan ja verrata tyttöjen kehitystä siihen.

Puhuin eilen anoppini kanssa puhelimessa ja päiviteltiin sitä, kuinka erilaisia Lotta ja Venla ovat jopa suolentoiminnaltaan (kyllä... Venlalla on ollut hieman ongelmia sillä saralla) ja aloinkin miettiä, miten erilaisia tytöt tosiaan ovat.

Venla ja Lotta eivät juurikaan näytä toisiltaan. On heistä löydettävissä joitakin samoja piirteitä ja joissain kuvissa ehkä näyttävätkin samoilta, mutta eivät ole selkeästi samannäköisiä. Jotkut sisaruksethan ovat "ihan samannäköisiä" keskenään, mutta meillä molemmat kyllä näyttävät ihan omilta itseltään.

(Tässä kuvassa Lotta kyllä on ihan Venlan näköinen :D)

Vaikka alkuun Venla tuntui paljon rimpulammalta kuin Lotta vastasyntyneenä, on Venla kasvanut lähes koko ikänsä siskoaan isompikokoisena. Kohta käyttää varmaan saman koon vaatteita kuin Lotta. :D Venlalla on mielestäni pitkä selkä, bodyt jäävät nopeasti lyhyiksi kun taas housuissa menee pienempikin koko.


Venla herää hyväntuulisena jokellellen. Muistan Lotan vauva-ajalta sen, että Lotta heräsi aina itkien. Ihan sama kauanko unet olivat kestäneet, oliko aamu vai päivä, aina herättiin itkien ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Venla taas herää lähes aina höpötellen ja naureskellen. Vaikka Venlan joutuisi herättämään ja alkuun tulisikin pieni kiukkuitku, muuttuu se pian korviin asti ulottuvaksi hymyksi ja jokelteluksi. Toisinaan Venla saattaa olla kauankin hereillä ennen kuin kukaan edes huomaa, sillä hän puuhaa jotain sängyssään päästäen vain välillä jonkun pienen äännähdyksen.


Venla on Lottaa rauhallisempi ja tasaisempi. Lotta on aina ollut niin temperamenttinen. :D Tämän temperamenttisuuseron huomasin kyllä jo raskausaikana, Lotta riehui mahassa minkä kerkesi kun taas Venla otti enemmän rennosti. Olisikin mielenkiintoista tietää, voiko temperamenttiin vaikuttaa esim. raskaudenaikainen stressi; Lottaa odottaessani olin kovin stressaantunut kun taas Venlaa odottaessa en lainkaan.


Venla ei ole oikein missään vaiheessa huolinut tuttia tai pulloa, kun taas Lotta ei suostu vieläkään luopumaan tutistaan. Pullosta sentään ollaan päästy eroon ajat sitten. :D


Venla kääntyi ympäri noin 4,5 kuisena, Lotta kolme kuisena (minä 3kk). Venla lähti ryömimään 7,5 kuisena, Lotta peruutti 4,5 kk ja ryömi eteenpäin 6 kuisena (minä 5,5kk). Lotta lähti konttaamaan 7,5 kk:den ikäisenä ja nousi seisomaan tukea vasten 8 kuisena. Lotta alkoi myös kävellä tuen varassa 8 kuisena (minä konttasin 7kk, nousin seisomaan 7kk). Lotta ja minä ollaan myös alettu kävelemään suunnilleen saman ikäisinä, reilun 10 kuukauden iässä.


Liikkumisen suhteen tuntuu siis, että Lotta seuraa minun vauhtiani ja Venla ehkä enemmän Jonin. Muutoin tytöt muistuttavat meitä vanhempia juuri toisinpäin: Lotta on enemmän Jonin kaltainen ja Venla minun.

Lotta esimerkiksi saattaa vaihtaa leikkiä tai ylipäätään tekemistä hyvinkin tiuhaan, aivan kuten Joni. Venlasta on vielä paha sanoa. :D Lotan varpaat on aina lämpimät ja Lotta onkin monesti ilman sukkia, aivan kuten Joni. Minä en pysty tätä käsittämään, sillä minun varpaita ja sormia palelee lähes poikkeuksetta koko ajan ja yleensä olenkin villasukat jalassa. Venlan varpaat on myös aina kylmät, en ole vielä keksinyt, mihin ne käärisin jotta pysyisivät lämpiminä. Muitakin esimerkkejä on, mutta enhän niitä tietenkään nyt muista. Ja niin, ehkä Lotta on kuitenkin perinyt tuon temperamenttisuutensa ja itsepäisyytensä minulta...

Molemmissa tytöissä on siis meitä molempia vanhempia. Heissä on toisiaan muistuttavia piirteitä. Mutta he ovat kuitenkin aivan omia itsejään, erilaisia niin monella tavalla. Ihania, rakkaita tyttöjä molemmat. <3


maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuvapläjäys viikonlopulta

Perjantai-ilta oltiin mun vanhempien luona, mihin Lotta sitten jäikin yöksi. Joni oli myös pois kotoa, joten odotin rauhallista yötä innoissani. Lopulta kuitenkin heräsin tapani mukaan tunnin välein, mutta sain sentään heti jatkaa unia kun ei ollut Joni vieressä kuorsaamassa eikä tarvinnut ravata Lotan luona.

Lotta jätti terveisensä mummin ja papan post it-lappuihin. 


Lauantaina pakkasta oli enää kymmenkunta astetta, joten päästiin ulkoilemaan. Päivä vietettiin taas mummilassa ja siis meidän on niin hommattava eteiseen isot lattiaan asti olevat peilit, Venla nimittäin antoi pukea ihan tyytyväisenä ja jaksoi odottaa, että sain itsekin ulkovaatteet päälle. Yleensä Venlalla menee hermot pukemiseen jo ennen kuin on molemmat villasukat jalassa...




Mummi kannusti Venlaa ryömimään ja niinhän tuo tyttö sitten lähtikin. Mummilassa se tuntui enemmänkin olevan vahinko, että Venla pääsi eteenpäin eikä hän oikein vielä tajunnut jutun jujua, mutta kotona onkin sitten menty jo ihan eri meiningillä.


Pallon pelaamista

Jos edellisyö olikin suhteellisen rauhallinen, niin lauantain ja sunnuntain välinen yö oli jotain muuta. 23.30 molemmat lapset heräsivät samaan aikaan, eikä Joni ollut vielä tullut työreissultaan kotiin. Kävin Lotan luona, jonka ongelmasta en saanut selvää, joten sanoin että käyn nukuttamassa Venlan ja tulisin sitten takaisin. Lotta karjui äitiä koko ajan ja aina kun otin tissin pois Venlan suusta, hän heräsi. Niinpä lopulta otin Venlan mukaan Lotan huoneeseen. Lopulta sain Lotan rauhoittumaan ja jatkamaan unia ja päätin jäädä odottamaan, että Joni tulee kotiin. Venla tietenkin piristyi ja nukahti joskus yhden jälkeen uudelleen. Vielä toisen kerran yön aikana piti käydä Lotan luona ja seiskalta ylös...

Eilenkin käytiin väsymyksestä huolimatta ulkoilemassa ja Lotta teki kovasti lumitöitä.


Tänään aloitettiin aamu reippaasti lenkillä. Otti vähän koville, pitkästä aikaa lenkillä työntää tuplarattaita auraamattomalla tiellä jyrkkää ylämäkeä ja koirat vielä rimpuili hihnassa. Lisäksi olin pukenut itselleni liikaa päälle, joten teki kyllä mieli lopettaa matka kesken ylämäen. :D Päästiin kuitenkin kotiin asti ja pulkkailtiin pihassa pitkän aikaa.


Iltapäivän ohjelmassa oli viikon ruokaostosten tekeminen, mutta Lotta ei halunnutkaan lähteä kauppaan. Nyt sitten odotellaan jonia kotiin, jotta mä pääsen ihan yksin ostoksille, luksusta. ;)

Ps. Lotan lempiväri taitaa tosiaan olla punainen, sillä hän kuulemma ihailee mummin punaista takkia, rakastui uuteen punaiseen turvaistuimeensa ja kun olin tilaamassa ensi talveksi alennusmyynneistä Lotalle haalaria, valitsi Lotta punaisen (itse olisin ottanut violetin, koska mun mielestä se sopisi sitten myös paremmin venlalle). Toivotaan siis, että punainen on pop Lotan mielestä vielä ensi talvenakin. :D

torstai 21. tammikuuta 2016

Kuulumisia

Viimeinkin mulla on uusi ehjä puhelin ja ihan sen kunniaksi tulin kirjoittamaan ja jakamaan uusimmat kuvat tytöistä. :)

Pakkanen on pysytellyt meillä aika pitkälti -30 asteen tuntumassa, tänään oli enää -25, joten jospa se tästä alkaisi lämmetä. Ulos ei siis olla päästy, paitsi tiistaina uhmattiin pakkasta ja lähdettiin viemään Lotan tutteja kirjekuoressa postilaatikkoon tonttuvauvoille. Joulupukki jopa soitti Lotalle ja kiitti tuteista, mutta ei me niistä silti eroon päästy. Äiti oli liian lepsu. Tuttien tontuille antaminen juuri tiistaina oli Lotan oma idea ja reippaasti piirsi kirjekuoreen ja tiputti kuoren postilaatikkoon. Pian alkoi kuitenkin puhumaan, että joulupukki tuo tutit takaisin. Päiväunille mennessä Lotta itki ja huusi haluavansa kukkatutin takaisin. 1,5 tuntia jaksoin ennen kuin kaivoin sohvan alta vanhan tutin. Ei kai se enää edes niin sen tutin perään huutanut, mutta tulin siihen tulokseen, että Lotta ei nuku ainakaan niitä päiväunia ilman tuttiaan ja todennäköisesti myös yöt kärsisivät, joten totesin, että syököön tuttia kunhan nukkuu. Tutin saatuaan nukahti ehkä kahdessa minuutissa... Yritetään joskus myöhemmin uudestaan.


Velasta on tullut oikein hauska ja reipas tyttönen. Tykkää keinutella itseään esim. sylissä, syöttötuolissa ja ostoskärryssä. Jaksaa leikkiä pitkiäkin aikoja lattialla istuen, tosin yksin ei uskalla vielä jättää istumaan, koska on pian sitten naamallaan tai kaatuu taaksepäin ja lyö päänsä. Viikko sitten yöunille nukuttaessa Venla puri minua kahdesti molempiin rintoihin, joten nyt olen nukuttanut monesti ilman imettämistä. Vaikkakin nyt taas muutamana iltana (ja päivälläkin) on nukahtanut rinnalle. Päiväunet nukkuu nykyään hienosti omassa sängyssään, siihen oli kyllä pieni opettelu pakkasten tultua... Venla sai ilmeisesti allergisen reaktion korvatulehdukseen saamastaan antibioottikuurista, mutta se on nyt onneksi mennyt ohi. Koko kroppa siis täyttyi pienistä punaisista näppylöistä, jotka kutisivat. 


Maanantaina meillä oli taas vesiputket jäässä ja saatiin ne auki vasta iltapäivällä. Nyt on sellaiset lämmitykset ja pakkasvahdit, että jospa ne ei enää jäätyisi. Maanantai oli muutenkin kelju päivä. Kävin kaupassa ja kun tulin kotiin, en meinannut saada lapsia ulos autosta, sillä ah niin rakkaan relluni takaovet oli jäätynyt kiinni... Onneksi etuovet vielä aukesi, kömmin sitä kautta taakse ja hakkasin Lotan puolen oven auki. Venlan ovea en saanut auki ja olikin pieni pujottelu saada Venla kaukalossa Lotan istuimen yli ulos autosta... Eilen tilasin muuten Lotalle uuden istuimen! Olin tilaamassa kokonaan mustaa istuinta, kun Lotta tuli katsomaan mitä teen. Kysyin että ostetaanko Lotalle tuollainen uusi istuin ja Lotta halusikin punaisen! Muiden värien kohdalla sanoi aina "ei tuota" ja punaisen kohdalla hihkui "tuo!" Niinpä tilaukseen lähti punainen istuin. :D

Minä olen edelleen väsynyt, mutta oon ollut myös tosi hyvällä tuulella. Oon ollut viime aikoina ehkä vähän yksinäinen, mutta nyt oon huomannut ja muistanut, kuinka ihania ystäviä mulla onkaan. <3 Tiistaina kaverini houkutteli mua taas kuoroon ja mä olin jo menossa, mutta sitten migreeni sotki kuviot. Tai ehkä juuri migreenin sekoittamalla päällä olisin uskaltanut mennä. No, kokeillaan ensi viikolla uudestaan. Yleisesti ottaen mulla on siis ollut tosi hyvä mieli ja tuntuu, että asiat järjestyy. Toki toivoisin, että Lotta lopettaisi sen yöllä heräilyn (tai liian aikaisin kuten 5.45 heräämisen), sillä muutoin nukkuisin tällä hetkellä ihan hyviäkin yöunia. Viime viikko oli vähän mökömökö-viikko, tämä on selvästi positiivisempi. Mikähän ensi viikko mahtaa olla..? :D

lauantai 16. tammikuuta 2016

Käytä hääpukuasi päivä 15.1.2016

Kuulin ensimmäisen kerran "käytä hääpukuasi päivästä" pari vuotta sitten, mutta silloin päivä taisi olla jo ohi, joten se jäi omalta osaltani tekemättä. Viime vuonna kyseisenä päivänä mulla oli joku hirveä kiukku, enkä jaksanut silloin kaivaa pukua kaapista. Oikeastaan siitä asti odotin seuraavaa vuotta ja päätin, että silloin pukisin minäkin hääpukuni päälleni. Koko alkuvuoden olenkin odottanut päivää saapuvaksi, MUTTA muistin, että se on helmikuussa. On pitänyt tarkistaa tarkka päivämäärä, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Eilen sitten kun olin saanut lapset päiväunille ja aloin lukea muiden blogeja, lävähti tieto vasten kasvojani: käytä hääpukuasi päivä olikin TÄNÄÄN (eilen). No, lasten herättyä minäkin sitten kaivoin hääpuvun vaatekomeron perukoilta ja vetäisin päälleni. Puvussani on nyöritys, joten en sitä saanut kunnolla yksinään päälle, enkä edes alkanut sen kummemmin yrittämään. Nyörit vaan parista kohtaa kiinni ja pidin niitä toisella kädellä tiukalla sen aikaa, että sain parit kuvat otettua ja näytettyä pukua Lotalle.






Olihan se aika ihanaa laittaa tuo puku taas päälle, mutta ei se ihan samalla tavalla säväyttänyt kuin silloin aikoinaan. Tosin pääasiahan se onkin, että pidin siitä hääpäivänämme. :) Nyt 1,5 raskautta myöhemmin (häiden aikaanhan olin jo puolivälissä raskautta Lotasta) puku istui ihan hyvin päälle, toki rinnoissa ei ollut enää ihan samalla tavalla täytettä kuin silloin. :D Mutta ei ollut ainakaan pieneksi käynyt, jes! Lotan reaktio puvun nähdessään oli "Vau!" ja heti Lotta meni myös katsomaan meidän seinällä olevia hääkuvia, joissa puku minulla on päällä.


Kauaa en pukua päälläni pitänyt, vaan pakkasin sen melko pikaisesti takaisin pussiin ja kaappiin. Ulkonahan olisi saanut tosi kivoja kuvia, mutta kuvaaja puuttui, enkä kyllä varmaan olisi tarennut sinne mennäkään.

Loppuun vielä pakko kertoa meidän viime yöstä, jota kohtaan mulla oli todella suuria odotuksia. Joni nimittäin halusi nukkua sohvalla ja sehän tarkoitta viime aikojen kokemuksen perusteella sitä, että minä nukkuisin yön hyvin ja sikeästi ja heräisin virkeänä, kun en valvoisi Jonin kuorsauksen takia. No pyh ja pah, eihän se tietenkään koskaan mene niin! Venla kyllä nukkui tosi hyvin, olisiko se kolme kertaa syönyt, mutta välit nukkui sikeästi. Lotta sen sijaan heräsi klo 1.30-2.30 kolme kertaa, yhdellä kertaa oli kakat vaipassa, ja sen lisäksi heräsi vielä 3.30 huutamaan äitiä. Eli ravasin Lotan huoneessa ja aina juuri kun olin nukahtamassa, piti taas lähteä. Ja sen lisäksi Venla KUORSASI! Venlalla on nenä menossa taas tukkoon ja sen takia ilmeisesti sitten kuorsasi, huoh. Lotta ponkaisi pystyyn seiskalta, kävin tuomassa sen Jonin luo olkkariin katsomaan Kaapoa ja menin itse takaisin "nukkumaan", eli pyörimään sänkyyn, kunnes Venla heräsi kahdeksalta. Nyt Venla on jo ensimmäisillä päikkäreillä ja Lotta kitisee väsymystä. Toivottavasti nukkuisivat tänäänkin yhtäaikaiset päikkärit, vaikka huolestuttavasti tuo Venla nyt vetelee vielä sikeitä... :D

maanantai 11. tammikuuta 2016

Vali vali

Mä olen aina pyrkinyt valittamaan mahdollisimman vähän, en vaan koskaan oo tajunnut, mitä mä siitä "hyötyisin", jos valittaisin kaikenmaailman pikkuasioista. Mieluummin yritän nähdä hyvät puolet niissä vähän huonommissakin asioissa.

Viime aikoina olen huomannut valittavani vähän kaikesta. Jos joku kysyy, mitä mulle kuuluu, saa hän vastaukseksi monta syvää huokausta ja listan kaikesta, mikä juuri nyt on huonosti ja ottaa päähän: kiukutteleva taapero, hampaitaan kitisevä vauva, karvansa pudottavat koirat, ympäriinsä oksenteleva kissa, päätä takova migreeni, kuorsaava mies, väsymys, sotkuinen koti, tyhmä auto, liian kovat pakkaset, palelevat varpaat ja sormet, oman ajan puute, se väsymys, rahanpuute, väsymys, aikuisen seuran kaipuu ja sanoinko jo väsymys?

Syytän valitusmoodistani yllättäen sitä hiivatin väsymystä. Väsyneenä kaikki on hieman vaikeampaa ja on hankalaa etsiä positiivisuutta siitä, että jos en imuroi joka päivä, pyörivät lapseni järkyttävässä kasassa koirankarvoja. Tai siitä, että koska kissamme nakertaa sitä ainoaa lahjaksi saatua joulukukkaamme ja oksentelee sitten pitkin kämppää. Pitäisi jaksaa heittää se kukka (tai se mitä siitä on jäljellä) pois, niin pääsisi sata kertaa helpommalla.

Taaperon pahentuneen uhman takia on ollut pakko taas kaivaa sitä positiivisuutta jostakin, sillä muuten ei tule mistään mitään. Päivät onkin sujuneet heti paljon paremmin, kun pysyn itse positiivisena enkä lähde kiukutteluun mukaan. Tänä aamuna herättyäni sain huomata, että meidän vesiputket oli jäässä eikä vettä tullut. Päässä jyskytti vielä illalla alkanut migreeni ja kamala jano. Joni ei ehtinyt jäädä tekemään asialle mitään, joten kun olin saanut lapsille aamupalan vatsaan, puin meidät ulos, laitoin Venlan pulkkaan, virittelin sähköt kulkemaan sisältä saunan kautta ulos ja otin hiustenkuivaajan kainaloon. Samalla kun yritin pitää sekä Lotan että Venlan tyytyväisenä ja koirat omassa pihassa, lämmitin putkia hiustenkuivaajalla. Ja niin vain alkoi vesi taas virtaamaan!

Mitä väsymykseen tulee, niin olen oikeasti aika väsynyt. Periaatteessa jaksan arjen ja kotityöt ihan hyvin ja jos multa kysytään, kuinka jaksan, vastaan että ihan hyvin. Sillä niin jaksan. Mutta on alkanut olemaan myös hetkiä, kun olen aivan oman jaksamiseni äärirajoilla, enkä tiedä, millä ihmeellä jaksan. Onneksi en vielä ole luisunut yli sen rajan, mutta ei se kaukana ole. Tiedostan, että mun on pakko alkaa saamaan ja ottamaan omaa aikaa. Viimeisen kuukauden aikana olenkin ollut ilman lapsia liikenteessä jo kolme kertaa, mikä on varmaan enemmän kuin edellisen puolen vuoden aikana yhteensä. :D Kiitos näistä kerroista kuuluu lasten molemmille isovanhemmille ja Jonille. Kun saa sitä omaa aikaa ja tehdä jotain, mistä itse pitää, jaksaa arkeakin pyörittää taas ihan eri tavalla ja olla paremmin läsnä lapsille. Kyllähän mulla periaatteessa olisi mahdollisuus siihen omaan aikaan iltaisin, kun Joni tulee kotiin, mutten ole osannut ottaa sitä. Se on sitten pois perheen yhteisestä ajasta. Olin ajatellut, että alan taas soittaa viulua, sillä siinä ei pysty keskittymään kuin nuotteihin ja soittamiseen. Mutta kun vauva huutaa olohuoneessa ja taapero oven takana (soitan siis makuuhuoneessa säästääkseni muiden korvia edes hieman), ei siinäkään pääse täysin uppoutumaan omaan maailmaansa.  Usein en myöskään jaksa lähteä pois kotoa, sillä en jaksa lähteä vain haahuilemaan ja toisaalta voi olla, etten ole pessyt hiuksia moneen päivään enkä kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. :D En myöskään uskalla pimeällä lähteä lenkkeilemään tuonne metsiin susien keskelle. ;) Ystäväni on houkutellut minua mukaansa kuoroon laulamaan ja täytyy myöntää, että ajatus houkuttelee. Saisin kerran viikkoon harrastuksen, johon mennä ja saada ajatukset pois kotoa. Ainoa, mikä minua estää on, etten osaa laulaa. Täytyy yrittää rohkaistua.

Niin, palatakseni itse aiheeseen, pahoittelen sitä, että valitan nykyään liikaa. Kyllä minä ihan oikeasti olen onnellinen, että saan olla kotona ihanien rakkaiden lasteni kanssa. Yritän muistaa myös itseni ja ottaa aikaa itselleni, sillä silloin olen myös parempi äiti. Ja yritän muistaa kaivaa sitä positiivisuutta silloinkin, kun ei huvittaisi. Tänäänkin on ollut kiva päivä, lapset olivat nätisti kaupassa ja käytiin vielä katsomassa turvaistuimia. Luulen saaneeni rauhan itseni kanssa koskien seuraavan turvaistuimen hankintaa. Lapset nukkuivat tänään yhtä aikaa päiväunia tunnin ja sain itse huokaista, ja vaikka päähän koskee vielä, en ole toimintakyvytön. Kyllä se tästä taas. :)

lauantai 9. tammikuuta 2016

Uhma

Nyt se on ihan oikeasti täällä. Uhma. Olisi saanut jäädä tulematta...

Päivät on aamusta iltaan tappelua. En tiedä kumpi meistä on voitolla, Lotta vai minä. Yhtenä aamuna olin laittanut Lotalle pöytään tomaatteja. Lotta ei halunnut niitä ja ilmoitti sen raivoamisella. Otin tomaatit pois, mutta kun ne olisikin pitänyt jättää siihen pöytään! Näitä esimerkkejä on lukuisia: jotain halutaan, eipäs haluta, no tietenkin halutaan! Yhtenä yönä heräsin Lotan itkuun ja kun menin katsomaan, mikä tytöllä on hätänä, halusi hän saada joulukuusensa takaisin. Kerroin, että joulu on ohi eikä kuusta enää laiteta ja sain vastaukseksi: "Mutta minä haluaaaaaaaaaaaan!!!".

Nukkumaanmenot on täyttä pelleilyä nykyään. En edes ehtinyt kirjoittaa blogiin, että reilu kaksi kuukautta Lotta meni nukkumaan kuin unelma: iltasatu luettiin hänen huoneessaan, jonka jälkeen Lotta kävi nukkumaan. Saattoi touhuta huoneessaan jonkin aikaa ja joskus sai käydä muutamankin kerran käskemässä pään tyynyyn, mutta lopulta hän sinne aina nukahti, ilman vastalauseita tai tuntikausien nukuttamista. Myös päiväunille nukahtaminen noudatti samaa kaavaa ja sen myötä, kun Lotta alkoi nukahtaa itsekseen, pisenivät unet. Esim. päiväunet muuttuivat max puolen tunnin unista jopa parin tunnin uniin. No, tällä hetkellä Lotta ei kuulemma tykkää nukkumisesta ja keskusteluita nukkumaanmenemisestä käydään kaksi kertaa päivässä. Oikeastaan vasta nyt olen tajunnut, että meidän on nyt laitettava tosissaan kova kovaa vastaan. Otettava tietyt rutiinit, jotka toistetaan joka ilta. Nyt nimittäin Lotta keksii kaikenmaailman asioita juuri silloin, kun pitäisi mennä sänkyyn. Milloin hän haluaa hiukset pompulalle, milloin pitää pitää kädestä kiinni, laulaa, vaihtaa nukelle vaippaa, antaa nukelle pusu, antaa pupulle pusu, antaa nukelle hali, lohduttaa nukkea, antaa pupulle hali, peitellä Lotta ja pupu ja nukke, vaihtaa sukat, vaihtaa vaippa, vaihtaa vesipullon paikkaa, ottaa syliin jne. Lista on loputon. Ja olen tehnyt sen virheen, että poistuttuani ja Lotan vielä pyytäessä esimerkiksi laulua, olen ajatellut että ehkä Lotta sen jälkeen käy kiltisti nukkumaan. No ei tietenkään käy, vaan sen jälkeen keksitään jotain muuta. Puuh. Jostain pitäisi nyt kaivaa voimia kuunnella sitä huutoa, mikä syntyy, kun ei enää tanssitakaan Lotan pillin mukaan, eikä nukkumaankäydessä palata seuraksi miljoonan eri syyn perusteella. Valitettavasti tilannetta hankaloittaa se, että Venlakin pitäisi nukuttaa, eikä Venla tietenkään nukahda, kun Lotta huutaa keuhkojaan pihalle.

Yhtenä päivänä kaupasta kotiin ajaessamme Lotta kiljui jotakin takapenkiltä. Sain selvää sen verran, että "menemme äidin kanssa.... haiitooaan!". Niin minne?!? Arvuuttelin kaikki mahdolliset: halliin, autoon, aitioon, maitoon, halipulaan, halipulloon... En millään saanut selvää, mitä Lotta yrittää sanoa ja sekös suututti tyttöä entisestään. Kymmenen  minuutin ulvonnan jälkeen tajusin: ravintolaan! Lotta halusi ravintolaan! Ilmesesti marketin yhteydessä oleva Subway herätti Lotassa kaipuun ravintolaan syömään. Kun ymmärsin, mitä Lotta halusi sanoa, rauhoittui hän hieman, mutta seuraavaksi käytiinkin keskustelua siitä, miksei me nyt mennä ravintolaan vaan kotiin syömään.

Lotta on myös alkanut lyödä ja läpsiä ja tehdä muutenkin ilkeyksiä. Tietää tasan tarkkaan, mitä ei saa tehdä, ja tekee sen hymyssäsuin. Ei myöskään tahdo pyytää anteeksi. Rangaistuksena olen takavarikoinut lukuisia leluja, mutta Lotalta täytyy selvästi vähentää lelujen määrää, sillä lelujen takavarikoiminen ei näytä vaikuttavan Lottaan millään tavalla. Eräänä päivänä keräsin vimmoissani joululahjaksi saatua junarataa arestiin, kun Lotta tuli viereen katsomaan ja totesi tyynenä: "Äiti vie junaradan pois". Jep, ei ihan toivottu tulos, kun tyttöä ei tunnu lainkaan harmittavan lelujen menettäminen... Ehkä tilanne olisi eri, jos leluja ei olisi niin paljon käytössä ja pois viety lelu harmittaisi oikeasti. Ehkä Lotta reagoi nyt myös Venlan syntymiseen, niin hienosti kun siskoksilla onkin tähän asti mennyt. Läpsimisen kohteena on nimittäin monta kertaa päivässä Venla. Toisaalta, kyllä Lotta vielä tykkää viihdyttää Venlaa ja pyytää mukaan leikkeihinsä, mutta yhä useammin ne päättyvät niin, että Lotta joko läpsii Venlaa päähän tai huitoo jollakin lelulla.

Lisäksi tällä hetkellä vain äiti kelpaa yhtään mihinkään. Isä ei saa nukuttaa, vaihtaa vaippaa, pukea, lukea iltasatua jne. Ajattelinkin, että ehkäpä Lotta kaipaa minulta täyttä huomiota, yleensä kun Venla keikkuu menossa mukana ja vaatii suurimman osan huomiostani. Ollaan nyt yritetty tehdä niin, että minä viettäisin Lotan kanssa kahdenkeskistä aikaa, mutta sekin on ollut hankalaa. Lotta haluaisi aina myös isin ja Venlan mukaan ja kerran jopa alkoi itkeä, kun piti lähteä äidin kanssa kaksin. Jos leikitään kahdestaan kotona eri huoneessa, ramppaa Lotta vähän väliä näyttämässä Jonille, mitä me leikitään. Toisaalta, on se lopulta aina jäänyt leikkimään vain minun kanssani, mutta ehkei se ole sitten kuitenkaan ratkaisu tähän kaikkeen. Tai no tuskin mikään yksin on, varmasti tässäkin on monesta asiasta kyse.

Uhmahan vielä iski todenteolla päälle joulun jälkeen, arjen iskiessä vasten kasvoja. Joulunaika itsessään oli varmasti Lotan mielestä jännittävää ja lisäksi jouluna Lotalla riitti leikkikavereita ja hän sai koko ajan huomiota monilta ihmisiltä. Kun arki alkoi ja päivät pitikin viettää kotona tylsän äidin kanssa, ja huomio jakaa pikkusiskon kanssa, niin kai sitä vähemmästäkin alkaa kiukuttaa.

Kaikki vinkit uhmatuhman kanssa selviytymiseen on erittäin tervetulleita! Itselläkin on pinna valitettavan kireällä vähien unien takia, eikä kärsivällisyys tai jaksaminen riitä ihan siihen, miten ehkä itse haluaisi nämä tilanteet ratkaista. Kovasti yritetään huomioida hyvää käytöstä ja antaa siitä kiitosta, tänään esimerkiksi aamupäivä on mennyt todella kivasti, eikä kieltääkään ole tarvinnut kuin kerran. Toivotaan, että iltapäivä menisi yhtä hyvin, tosin hieman epäilen, sillä Joni on illan töissä ja äidillehän on sitten vaan niin kiva kiukuta...

Kuvat on joululta, mulla ei vieläkään ole uutta puhelinta... :( Enkä ole ottanut kuvia kamerallakaan, joten vaikka nytkin sain kirjoittaa läppärillä, ei ole uusia kuvia laitettavaksi. Jospa ensi viikolla saisin sen uuden puhelimen.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Venla 7 kk

Kerrankin musta tuntuu, että edellisestä kuukausipostauksesta on hirveästi aikaa! :D Olen ehtinyt jo useampaan kertaa miettiä, olenko unohtanut kuukauden välistä. Ilmeisesti siis joulunaika on tuntunut minusta erityisen pitkältä...

Mutta sitten itse asiaan, 7 kuukauden ikäinen Venla:

-karjuu
-naureskelee
-jokeltelee
-sanoo äiti (joo-o, ihan oikeasti!)
-omistaa neljä hammasta
-on hyväntuulinen
-parhaat naurut saa isosisko
-naureskelee kovasti myös koirille, etenkin Nellalle
-liikkuu pyörimällä
-pääsee ehkä himpun verran eteenkinpäin
-istuu jämäkästi selkä suorana
-kärsii eroahdistuksesta
-syö koko ajan enemmän kiinteitä ja lisäksi rintamaitoa niin paljon kuin haluaa
-nukkuu päivällä yhteensä noin kolme tuntia, nyt pakkasilla hieman huonommin kun ei pääse ulos
-yöt nukkuu edelleen vaihdellen, ainakin kolme kertaa syö
-ei pidä vaatteiden pukemisesta
-eikä turvakaukalosta
-käyttää koon 68-80 vaatteita
-vaipoissa Liberon koko 4 ja kestovaippojen M


Venla on kova tyttö juttelemaan. Jokeltelu on mun mielestä paljon monipuolisempaa kuin Lotalla aikanaan, tai näin ainakin muistelen. Ja Venla sanoo ihan oikeasti äiti! Enkä ole edes ainoa, joka sen on kuullut. ;) Muitakin sanoja yrittää kovasti matkia, tarkoituksella tuskin kuitenkaan mitään sanoo. Tällä hetkellä karjuminen on siistiä ja räkäinen nauru, on tainnut ottaa isosiskolta mallia. Lotalle Venla nauraa aina, mutta myös meidän eläimet saa paljon nauruja, toki myös Joni ja minä ja muutkin Venlalle hymyilevät.

Venla vaihtaa paikkaa pyörimällä, joko akselinsa ympäri tai selältä mahalle. Eteenpäin (tai taaksepäin) ei juurikaan liiku, mutta näppärästihän se paikka vaihtuu pyörimälläkin. Venla istuu jo hienosti ilman tukea, mutta toki muksahtelee naamalleen tai kyljelleen, jos ei joku ole ottamassa kiinni.

Olen ollut huomaavinani merkkejä eroahdistuksesta: minun ei tarvitse kuin kääntää selkäni kun itku alkaa. Hirveän näppärää... Venlalla on jo neljä hammasta, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Ja valitettavasti on alkanut käyttää niitä myös syödessään. Tai siis jos tarjoan rintaa, eikä Venla halua syödä, nappaa hän hampaillaan kiinni ja vetää. Auts! Tästä johtuen olen alkanut hieman arkailla rinnan tarjoamista, aiemmin kun tarjosin sitä vähän joka kohdassa, niin nyt odotan mieluummin, että Venlalla varmasti on nälkä. Etenkin nukahtaminen on hankaloitunut, kun aiemmin Venla nukahti aina rinnalle, mutta nyt usein se pureminen tapahtuu juuri noissa tilanteissa, kun tissiä pitäisi lupsutella pitkäänkin, eikä se sitten aina huvitakaan. No, jospa me opittaisiin uusi tapa nukahtaa, ei olisi välttämättä ollenkaan huono juttu.

Päivällä Venla nukkuu edelleen yleensä kahdet lyhyemmät ja yhdet pidemmät unet, yhteensä noin kolme tuntia. Yöllä en tiedä montako kertaa herää, joskus pitäisi olla tissi suussa koko yön ja joskus vain syö pikaisesti.

Korvatulehduksen aikaan kiinteä ruoka ei oikein maistunut, mutta nyt sitä on alkanut menemään ihan reippaasti. Minun pitäisi ryhdistäytyä uusien makujen kanssa, pitkään ollaan nimittäin syöty vain muutamia eri makuja, mitä olen ehtinyt pakkaseen tehdä (bataatti, porkkana, peruna, parsakaali, makaroni, hedelmät kaupan purkeista, kaurapuuro). Ensimmäinen lihasosekin odottaa tekemistä, ainekset on sentään jo ostettuna. Valitettavasti omaa jaksamista ja aikaansaavuutta on verottanut Lotalla täysillä päälle puskenut uhma, josta pitäisikin kirjoittaa ihan oma postauksensa.

Venla ei pidä etenkään paitojen pukemisesta, ulkovaatteista puhumattakaan. Myös turvakaukalo on ihan kamala paikka, mutta siitä olen kyllä samaa mieltä: varsinkin toppavaatteissa kaukaloon sullominen on jotain ihan hirveää. Meillä on kyllä käytössä myös kaukalopussi, mutta se on liian kuuma: selkä on Venlalla aina hiestä märkä ja jopa näillä 30 asteen pakkasilla Venla on sitä mieltä, että pussi pitäisi avata heti kylmään autoon mentäessä... Lisäksi pussi alkaa käydä lyhyeksi, joten eipä sitä varmaan kauaa tule nyt käytettyä. Olenkin jo alkanut miettiä, mikä turvaistuin meille hankittaisiin. Todennäköisesti Venla siirtyy Lotan istuimeen ja Lotalle ostetaan uusi, mutta vielä on aika suuri kysymysmerkki siinä, mikä istuin olisi hyvä ja pitkäikäinen.

Housuissa menee vielä koko 68, mutta paidoissa sen sijaan on käytössä koko 74 ja jopa 80. Lotan vanhat 80-koon vaatteet on aikalailla hellevaatetta, lyhythihaisia jne, joten vaatevarasto kaipasi (kaipaa) täydennystä etenkin paitojen osalta. Maanantaina löysin onnekseni kirpparilta molemmille tytöille pitkästä aikaa melko paljonkin vaatetta, ja nyt paitojenkin määrä näyttää jo ihan hyvältä. Tai no, niitä ihan paitoja on ehkä jopa liikaa, kun taas bodeja saisi olla ehkä enemmänkin. Vaipoissa käytössä edelleen Liberon nelonen ja nyt taas pitkäastä aikaa kestotkin käytössä. Tuossa välissä kestoista ei oikein löytynyt hyvää kokoa, joten ne oli pois käytöstä, mutta nyt tuo M koko alkaa olla sopiva. Ihanaa, sillä alkoi taas jo ahdistaa tuo kertakäyttövaippojen kaupasta kotiin raahaaminen, niitä kun saisi olla jatkuvasti ostamassa...

Tänään kävin työpaikallani kirjoittelemassa lappuset jatkosta, vanhempainvapaahan mulla loppuu maaliskuun alussa. Nyt olen sitten hoitovapaalla vuoden loppuun saakka, joten ei onneksi taritse hetkeen miettiä työkuvioita. Tosin haaveissa ehkä olisi päästä jossain vaiheessa (esim. kesän jälkeen) johonkin tekemään paria vuoroa viikossa niin, että lapset saataisiin pidettyä kotona. Minullekin alkaisi nimittäin aikuinen seura maistua. ;) Mutta katsotaan nyt, miten arki sujuu, kun minun tuloni riittävät ainoastaan vuokran puolikkaaseen ja Joni joutuu maksamaan kaiken muun... Olen toki laittanut niin paljon säästöön kuin vain suinkin olen pystynyt, mutta aika nopeasti ne rahat sieltä varmasti kuluvat, suurimmaksi osaksi varmaan bensaan ja lastenvaatteisiin...

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Oppi on mennyt perille..?

Venlan siirryttyä pöytään syömään, on ruokailuhetket usein menneet pelleilyksi: Lotta naurattaa Venlaa ja pian molemmat räkättää ruoka suupielistä valuen. Tätä on tietenkin yritetty kitkeä pois ja rauhoittaa ruokailu, heikohkoin tuloksin. Tänään kuitenkin aamupalapöydässä tapahtui seuraavaa:

Venla oli jo oman puuronsa syönyt, kun alkoi hymyillä Lotalle. Lotta alkoi tästä innostuneena karjua saaden Venlan nauramaan. Lotta vakavoitui ja sanoi: "vauva nyt syödään, ei naureta!"

Ilmeisesti jotain on kuitenkin tarttunut Lotan mieleen, vaikkei sen nyt ehkä ihan noinkaan pitänyt mennä... :D

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ystäväkirjahaaste

Sain Love beyond words-blogin Marialta ystäväkirjahaasteen jo jokin aika sitten, mutta ylläripylläri unohdin vastata siihen. No, parempi kai myöhään kun ei milloinkaan (taas kerran), joten tässä tulee. Alunperin haasteen on alulle laittanut Napsahduksia -blogin Nadja. 



Tässä haasteen säännöt:
- Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi
- Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana
- Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin
- Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia
- Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi
- Haasta mukaan ihania bloggaaja frendejä

1. Pituutesi ilman korkkareita?
164 cm

2. Lempinimesi? Ja mistä se on peräisin?
Yleisesti ottaen mua kutsutaan ihan omalla nimellä. Isäni on muistaakseni aina kutsunut Tuitiksi, en tiedä mistä se on keksitty. Jonille olen tyttö ja tää sai alkunsa ihan meidän seurustelun alkuaikoina, mutta en kyllä enää muista, mistä se tuli. Mä oon jonille tyttö ja Joni on mulle poika... :D Tosin nykyään harvemmin enää näitä käytetään, mutta jossain vaiheessa käytettiin aina. Muita lempinimiä on ollut esim. Tuikku ja Stuibe (tää on ehkä mun lemppari, tätä käytettiin töissä).

3.Minkä ruuan valitset lauantai illalle jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Itse tehty pitsa tai tortillat, jos villiksi ryhtyy ja hakee noutoruokaa niin ehdottomasti intialaisesta jotain.


4. Top4 asiaa joita arvostat eniten ystävyydessä?
Aika perussettiä, eli rehellisyys, luotettavuus, välittäminen (siis että on vaikka kiinnostunut mitä mulle kuuluu eikä niin että vain mä aina kyselen miten menee) ja rentous (voidaan olla omia itsejämme, ei tarvitse esittää mitään yms.)

5. Telkkarista: Moderni perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn anatomia vai Hottikset?
Kaikki paitsi Hottikset, Grey on ihan lemppari ja auta armias jos joku mua häiritsee kun sitä katson!

6. Rakkaimmat harrastuksesi, ja onko sinulla haaveissa aloittaa jotain uutta harrastusta?
Olisi haaveissa elvyttää vanha harrastus, nimittäin viulun soitto. En oo soittanut yhtään about neljään-viiteen vuoteen, mutta nyt innostus on löytynyt uudestaan, viulu kaivettu kaapin perukoilta, käytetty jo kerran viulunrakentajalla korjattavana kun talla napsahti irti, viritetty ja jopa soitettu pari kertaa. Valitettavasti tuntuu olevan hankala löytää aikaa soittamiselle, koska Jonin pitäisi tietenkin silloin olla kotona lasten kanssa, mutta josko nyt kevään aikana saisin soitettua vaikka Lotan ollessa kerhossa, jos Venla sattuu nukkumaan silloin.

7. Haaveita joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
KEITTIÖREMONTTI!!! 

8. Hattaraa vai pehmistä?
Pehmis.

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturell?
Ripsiväri

10. Mottosi <3
Motosta en tiedä, mutta pyrin elämään kultaisen säännön mukaan: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille".

Mä oon taas tosi tylsä, enkä haasta ketään, mutta jos joku ei tätä ole vielä tehnyt niin nappaa ihmeessä kysymykset ja vastaa niihin! Ja kuviakaan mulla ei nyt ole taaskaan, kun se hiivatin kännykkä meni rikki ja läppäri on Jonilla töissä. :/