sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lahjaideoita 1-vuotiaalle

Venlan 1-vuotissynttärit lähestyy huimaa vauhtia. Oikea syntymäpäivä Venlalla on 8.6, puolentoista viikon päästä keskiviikkona, mutta juhlat pidetään jo ensi lauantaina. Lotan synttäreiden kanssa ollaan kokeiltu kaksipäiväisiä juhlia: sukulaiset on käyneet toisena päivänä ja kummit ja kaverit toisena. Juhliin on siis mennyt koko viikonloppu ja se on ollut aika uuvuttavaa. Nyt kokeillaan ensimmäistä kertaa rysäyttää juhlat samana päivänä. Vieraiden tuloa on hieman porrastettu, jotta ehdittäisiin paremmin seurustella kaikkien kanssa. Mutta älkää tulossa olevat vieraat huoliko, ei me teitä ajeta pois täältä sitä mukaa kun seuraavat tulee, ihan rauhassa saa olla. ;)

Mutta josko sitten itse asiaan, eli niihin lahjaideoihin. Mä oon tapani mukaan ollut todella myöhässä lahjaideoiden suhteen, mutta jotakin on sentään tullut keksittyä. Lelujahan meillä pursuaa joka paikasta ja tietenkin parhaimpia leluja on ne, joilla Lotta leikkii, mutta silti listalle eksyi pari leluakin. Lihavoidut toiveet on jo esitetty eteenpäin.

Ksylofoni tai jokin muu soitin
Meiltä löytyy marakassit, tamburiini ja (lasten)piano, muttei ksylofonia, vaikka siitä haaveilinkin jo Lotalle. Tai no on meillä kirpparilta ostettu pikkiriikkinen muovinen ksylofoni, mutta se on kyllä aika turha kapistus. Tästä soittimesta lapset kuitenkin tuntuvat tykkäävän, joten varmasti on osuva lahja pienelle ja itse ainakin suosisin tässä isoa kokoa ja puuta materiaalina. Myös esimerkiksi rumpu voisi olla kiva, mutta kuvittelen säästäväni omia korviani edes hiukan, kun lahjalistalle nyt eksyi "vain" tämä ksylofoni. ;)

Brio Ksylofoni
Kuva


Ulkolelut
Ajankohtainen toive on hiekkalelut tai meillä ainakin toivottaisiin kovasti muoviastioita ulkoleikkeihin. Meillä ei vielä ole hiekkalaatikkoa (tai on laatikko muttei hiekkaa, tosin huomenna toivottavasti on hiekkaakin), joten hiekkalelujakaan ei juurikaan ole tullut hankittua muutamaa kirppislöytöä lukuunottamatta. Ruuanlaittoleikit on sisällä molempien tyttöjen mielestä ihan hitti ja kyllähän sitä ruokaa myös ulkona laitetaan kaikenmaailman kipoissa ja kupeissa, joten omat astiat ulkonakin pääsisivät varmasti käyttöön. Ja toki myös muunlaiset ulko-/hiekkalelut, autoja unohtamatta.

Kuva


Nukke
Nukkeja meiltä kyllä jo löytyykin, mutta Venla on vain niin rakastunut niihin ja hoivaa niitä innoissaan, että kai tänne vielä yksi mokoma mahtuu.

Kuva


Astiasto ja ruokailuvälineet
Lotta on aikanaan saanut lahjaksi omat posliiniset mukin ja lautasen, sekä paritkin ruokailuvälineet. Ne on olleet kovemmassa käytössä oikeastaan vasta viimeisen vuoden ajan, mutta uskoisin siskoaan ihailevan Venlan haluavan omat mukit ja välineet käyttöönsä jo aiemmin. Lisäksi Pikku Myy lusikka on Lotalle sen verran rakas, että uskon siitä vielä tulevan riitaa. Näistä ainakin jotakin on ehkä ilmeisesti tulossa..? :D

Kuva

Brion mehiläinen
Brion eläimiä meiltä löytyy jo jokunen, mutta ihastuin tähän mehiläiseen kyläillessämme erään lapsiperheen luona. Mehiläisestä kuuluu "pörinää", kun sitä vetää, joten varmasti on tuollaisen pienen mieleen.

BRIO Mehiläinen
Kuva

Siinäpä nyt jokunen idea, vaikka täytyy myöntää, että aika laihaksihan tämä lista jäi. :D On (yllätys yllätys) paljon vaikeampaa keksiä lahjatoiveita toiselle lapselle, kun ensimmäisen myötä tavaraa ja vaatetta on jo valmiina. Venla varmasti ihastuu vaikka pelkkään paperiin ja ehdottomasti myös ilman lahjaa saa tulla.

torstai 26. toukokuuta 2016

Torstai

Tänään oli Lotan viimeinen kerhopäivä ja sen kunniaksi vanhemmat pääsivät kerhoon katsomaan lasten valmistelemia lauluesityksiä. Tosin Lotta ei suostunut menemään muiden lasten kanssa, vaan nökötti minun takanani esityksen ajan. Laulut laulettiin ulkona pienessä vesisateessa, jonka jälkeen lapset saivat näyttää, mitä kaikkea he ulkona tekevät. Lotta halusi näyttää isille yllätysyllätys liukumäen. Lapset kävivät vielä eväsretkellä, jonka jälkeen pitivät normaalin kerhopäivän. Kotiin tultuamme lotta sanoi, että oli kiva kun isikin kävi kerhossa. <3


Kerhon aikana Venlalla oli korvakontrolli reilun kuukauden takaisen korvatulehduksen takia ja korva olikin edelleen tai taas tulehtunut. :/ Edellisen kuurin loputtua mietinkin jonkin aikaa, onkohan korva edelleen tulehtunut, mutta oireet kuitenkin helpottivat, joten en käyttänyt lääkärissä. Nyt sitten tuli taas uusi lääkekuuri, toivotaan että korva sillä paranisi.


Viime päivinä ollaan taas mm. ulkoiltu paljon, Lotta on ollut mummolassa yökylässä, ollaan käyty katsomassa Pikku Kakkosen Malttia ja Valttia ja istutettu kukkia.



Plantagenissa ei oikein ole kärryjä etenkään kahdelle lapselle, joten ratkaisu oli tämä ja Venla ainakin tykkäsi. :D


Venlan synttärit lähestyy hurjaa vauhtia ja niitä olisikin tarkoitus juhlia reilun viikon päästä lauantaina. Vielä pitäisi pähkäillä, mihin aikaan ketäkin kutsutaan ja selvitäänkö vain yhden päivän juhlilla. Lahjatoiveitakin on pitänyt jo miettiä ja niistä voisin yrittää tehdä oman postauksenkin, jos vaan saan aikaiseksi...


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Venla 11 kk

Kuukauden päästä meillä juhlitaan yksi vuotiasta Venlaa, hurjaa! Mutta sitä ennen päivitetään vielä Venlan tämän hetkiset kuulumiset ja taidot.


Venla:

-konttaa kovaa kyytiä
-nousee seisomaan!
-taputtaa
-vilkuttaa
-jammailee
-höpöttelee
-omistaa 8 hammasta!
-syö viisi ateriaa päivässä, tykkää jo syödä itse
-juo pillipullosta ja nokkamukista
-käy rinnalla monta kertaa päivässä ja yössä
-nukkuu yhdet tai kahdet päiväunet
-yöllä nukkuu noin 20/21-6/7
-nukkuu äidin kainalossa
-vaatteissa koko 80-86
-vaipoissa Liberon 5 ja kestot m

Venla konttailee menemään minkä kerkiää, läpsytys vain kuuluu kun Venla kirmaa paikalle. Eilen, kun en ollut kotona, Venla oli noussut ensimmäisen kerran seisomaan. Minulle sitä taitoa ei enää eilen näytetty, mutta näin äitienpäivän kunniaksi minäkin olen päässyt hurraamaan Venlan uudelle taidolle. Myös Lotta on ihanan innoissaan Venlan uudesta hienosta taidosta ja onkin aina ensimmäisenä hurraamassa, taputtamassa ja kannustamassa Venlaa.


Venla on myös kova tyttö taputtamaan ja vilkuttamaan. Hyvää musiikkia kuullessaan Venla alkaa välittömästi heilua ja jammailla musiikin tahdissa. Venla höpöttelee jatkuvasti omia juttujaan ja on sieltä muutaman kerran kuulunut "äit" tai "äiti" sekä "tis" tai "tissi". Edelleen aina vaatteita löytäessään Venla pukee niitä päälleen ja tämän hetken lempparipuuhaa taitaa olla aurinkolasien laittaminen silmille (tokikaan niitä ei pihalla haluta päässä pitää...). Saatuaan lasit silmille katsoo Venla nauraen meihin muihin ja saakin yleensä aikaan ihastelua ja hurraamista.


Hampaita on tosiaan tehty oikein urakalla viimeisen parin viikon aikana ja nyt niitä onkin jo kahdeksan. Ja lisää taitaa olla tulossa... Ruokaa menee viisi ateriaa päivässä ja jopa aamupuuro on alkanut maistumaan. Muutenkin annoskoot on kasvaneet. Venlan lempparia ainakin viime päivien perusteella on makaroni ja äidin tekemät lihapullat, niitä tuo tyttö vetelisi vaikka kuinka. Venla osaa juoda pillimukista sekä halutessaan myös nokkamukista. Tähän mennessä niistä on nautittu vettä ja piimää, joka sai myöskin ihan hyvän vastaanoton. Rinnalle Venla pääsee aina halutessaan, vaikka selvästi päiväimetykset on vähentyneet, kun eihän sitä kaiken touhun keskellä ehdi.


Päiväunia Venla nukkuu yleensä kahdet, mutta ainakin tällä viikolla oli myös päiviä, kun nukkui vain yhdet unet. Riippuu siis vähän moneltako aamulla herää, miten liikutaan ja kuinka pitkät on ensimmäiset unet. Jos Venla ei nuku päikkäreitä enää iltapäivällä, menee hän nukkumaan ennen iltakahdeksaa. Jos taas iltapäiväunet on tarpeen, venyy yöunille meno yhdeksään tai jopa kymmeneen. Yön Venla nukkuu mun vieressä ja syö välillä enemmän välillä vähemmän rintaa.


Oikein ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille äideille!

lauantai 7. toukokuuta 2016

Pitkästä aikaa

Ohhoh, Edellisestä postauksesta onkin jo reilusti aikaa... Voisin syyttää kirjoitustauosta väsymystä tai motivaation puutetta, mutta en oikeasti edes tiedä, miksen ole käynyt kirjoittamassa. Joo, meillä on nukuttu erityisen huonosti viime aikoina ja väsymystä kyllä riittää, enkä oikein ehkä ole tiennyt, mitä kirjoittaisin. Ne pienet omat hetket mitä olen saanut, jos lapset on nukkuneet päiväunet, on tullut käytettyä ihan vaan lepäillen (ja joskus vähän siivotenkin). Blogi on kyllä käynyt mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. No mutta, nyt sitten vähän kuulumisia ja kuvia. :)




Me ollaan ulkoiltu paljon, niin omalla pihalla kuin myös käyty puistoissa ystävien kanssa. Erään puistoilun päätteeksi oli pakko pyörähtää pikaisesti kaupassa ennen kotiinlähtöä ja Venla raukka nukahti ostoskärryihin. 




Vappua vietettiin kotona parin ystävän kanssa syöden. Tytöt saivat vappupallot ja etenkin Venla leikkii pallollaan jatkuvasti. Vappupäivänä mulla oli ensimmäinen konsertti kuoron kanssa, johon keväällä liityin.



Helatorstaina sain pestyä ikkunat ulkopuolelta (kuka pesis sisältä?), kun Jonillakin oli vapaata ja leikki tyttöjen kanssa ulkona sen aikaa. Myös eilisen perjantain Joni oli vapaalla ja käytiin testailemassa Lotalle pyörää. Mukaan sitten lähtikin potkupyörä, jolla on jo ahkerasti treenattu ajamista. Mä olin jo aiemmin ostamassa Lotalle fb-kirppikseltä potkupyörää, mutta kun näytin Lotalle siitä kuvan, hän ilmoitti haluavansa punaisen (kyseinen pyörä oli valkoinen jossa vähän sinistä). En sitten uskaltanut ostaa väärän väristä, ettei pyörä jäisi sen takia käyttämättä... Mutta nyt on punainen pyörä, sillä "minä pidän punaisesta niin paljon!".





Nukuttu on tosiaan hieman heikonlaisesti. Venlalle on tullut neljä hammasta parin viikon aikana, joten hän on roikkunut tississä kiinni yöt läpeensä. Lotta taas alkoi jossain vaiheessa tulla yöllä meidän väliin nukkumaan, mikä sinänsä on ok vaikka mulle jäikin aika pieni tila tyttöjen välissä. Mutta lopulta homma meni siihen, ettei Lotta enää tullut itse vaan huusi vaan sängyssään ja hänet piti hakea sieltä. Mulla meni hermot koko touhuun ja nyt on sänkyjä kanneltu joka päivä eri huoneisiin, mutta toimivaa ratkaisua ei kyllä vielä ole löytynyt. Toivotaan, että yöt tästä parantuisivat ja saatais kaikki nukkua mahdollisimman hyvin.

Tänäänkin näyttäisi paistavan aurinko, joten pihalla varmasti ollaan taas. Aurinkoista viikonloppua!